torstai 27. joulukuuta 2007

Joulupaketti

Meidän perheen ikimuistoisin joululahja. Poikavauva, 51cm ja 3470g.
Joulusaunan, -päivällisen ja -pukin vierailun jälkeen ehdimme vihdoin iltakuudelta synnärille ja vauva syntyi 20.26.
Kaikki meni ja on oikein hyvin ja tapaninpäivänä kotiuduttiin. Vauva on tyytyväinen ja rauhallinen, nukkuu ja syö hyvin ja ruokaa riittää. 

perjantai 14. joulukuuta 2007

Joulupuuhia

Niin meillä kuin monessa muussakin kodissa on taidettu viimeillat puuhastella joulukorttien kanssa... Perheemme kuopus on juuri oppinut askartelemaan, piirtää, liimaa ja leikkaa innokkaasti.Tyttö askarteli toistakymmentä joulukorttia viime viikonloppuna. Korttipohjalle piirtelyä, kimalleliimaa, jouluisia tarroja jne. Kirjoitin mukaan jouluterveiset ja piirrosten taustaksi printtasin mukuloista tämän klassisen tonttupotretin. (Isoveli on tarkka julkisuudestaan, siksi sensurointi tähän nettikuvaan). Tuttavaperheisiin, joissa on pieniä lapsia lähetimme Unicefin joulukortit, joissa on mukana tarra-arkki. (Saaja voi liimata ne korttiin.)

 
Tänä iltana lauletaan kauneimmat joululaulut kyläkoululla, kivaa!

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Pakettiin ja postiin

Näinä päivinä luultavasti pidetään korttisulkeisia muuallakin kuin meillä. :)
Tänä vuonna päätin päästä helpolla piirtämällä kuvan ja printtasin korteiksi. Yleensä meidän kortit ovat olleet askarreltuja tai piirrettyjä, siis yleisesti ottaen huomattavasti suuritöisempiä. Mahtaakohan kortin kuva olla vielä ajantasalla kun kolahtaa saajan postiluukkuun, masuvauvaa tarkoitan... Kortin sisälle kirjoitellaan ja runoillaan henkilökohtaisempia terveisiä kullekin kortitettavalle erikseen.


Lisäksi piirtelin vektorigrafiikkaohjelmalla pakettikortteja. Niiden suunnitteluun tulee suorastaan himo, eri kuvia, eri värivaihtoehtoja, eri kuoseja...

Pakettien koristukseksi olen myös tehtaillut aika läjän kangassydämiä. Risulintu kyseli kommenteissa mistä tuota kangasta löytyy. Itse bongasin sen vahingossa täkäläisestä pienestä käsityöliikkeestä ihan sattumalta. Odotin vuoroani palveltavaksi ja silmiin osui nurkasta läjä tilkkutyökankaita. Aika hinnakkaita, mutta puolenmetrin palasesta saa montakymmentä sydäntä.


Ystävättären Clapotis-pakettiin printtasin mukaan tarinan huivin ohjeesta ja suunnittelijasta. Huivi tosiaan lennähtää ensi viikolla Pariisiiiiiin... voi kun pääsis mukaan! (Ei vaiskaan, minä haluan synnyttämään!!! En jaksais enää yhtään olla tämän mahani kanssa.)

maanantai 10. joulukuuta 2007

Vaihteeksi puikoilta

Vaihteeksi jotain valmiita puikoiltakin. Miten se viimeistely onkin aina niin tahmeaa?
Vauvalle oli tarkoitus neuloa pikkiriikkinen vastasyntyneen villa-asu, mutta tämä mahtuu varmasti vielä 68 senttisellekin. Taas näitä "korvatuntumalla" neulottuja, ilman mitään ohjetta siis. Vieläköhän ehtisi pienemmän väsätä, jos noudattais vaihteeksi jotain ohjetta.

 

Vauvan villasettiMalli: oma
Koko: reilu 60 cm
Lanka: n. 250 g Debbie Bliss Casmerino Dk
(55% merino wool, 33% microfibre, 12% cashmere)
Puikot: 3,5 puikot ja 3 virkkukoukku reunapitsiin
Muuta: lanka on kuin unelma, pehmoista ja ihanaa neulottavaa
Esikoinen toivoi pitkiä, vaaleanvihreitä sukkia. Saaman piti. Sopii futarille hyvin, vaikutelma jalassa kuin olisivat jalkapallosukat.

 

JussisukatMalli: SK Parhaat neuleet 9B/syksy 2006, malli nro 56
Koko: 34/36
Lanka: Novitan 7 Veljestä herneenvihreä
Puikot: 3,5 bambusukkikset

Ja mikäpä sopisikaan paremmin ensi viikolla Pariisin lomalle lennähtävälle ystävättärelle kuin Clapotis. Tämä joululahja TÄYTYY avata etukäteen!


Clapotis-huiviMalli: Kate GilbertKoko: n. 180 x 25 cm
Lanka: n. 125 g Wendy Wools Fusion, (50% wool, 50% acrylic), väri Bolognese
Puikot: 5 bambut

Neuloin tämän klassikon nyt ekan, mutta en todellakaan viimeistä kertaa. Kun sopiva, ohempi lanka osuu kohdalle, haluan itselleni tämän vielä hieman suurempana.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Tyrämiä

niinkuin tytär S-vikaisena ja juuri R:n oppineena asian ilmaisee. Että piti näitäkin sitten kokeilla - nyt ei muuta malttaisi tehdäkään. Kankaina pellavaa, tilkkutyökankaita, vanhoja lakanoita yms.


Uuteen astiakaappiini ompelin pellavaisen pussukan, näitäkin tulossa lisää läjäpäin.


Ja vielä kurkistus muksujen joulukalenteriin (yhteen niistä, muut kuvakalenterita). Ompelin pussit säkkikankaasta ja huovasta jo vuosia sitten. Ensin en aikonut tänä vuonna ollenkaan laittaa näitä esille kun en keksinyt mitään fiksua ripustuspaikkaa, monessa paikassa ovat vuosien mittaan kiikkuneet. Vaikka pusseissa onkin namit mieheen, on tästä kuitenkin niin iso ilo lapsille, että olihan se sitten kaivettava vintin kätköistä. Meneehän nämä näinkin esillelaitettuna, tytär tosin ahkerasti käy pussukoita hiplaamassa. Purkkina iso piparipurkki kirpparilta.