sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Vastaisku hallalle

Tänään oli ihana päivä. Aurinkoa ja lämpöä, just sellainen ihana syyskuun sunnuntai.

Mahtaakohan minun uskottavuuteni hieman kärsiä kun ensin ja jälkeen valitan hirmuisia työkiireitä ja sitten postaan kolmannen kerran tällä viikolla valmistuneita neuleita. No kaikki kunnia kotona vanhempainvapaalla passaavalle ukkokullalle sekä nopeille neuleille. Ihanaa tehdä väliin jotain nopeita juttuja eikä aina vaan niitä kuukausikaupalla väkerrettäviä!

Taas palaan siihen ihanaiseen tyttären keltaiseen takkiin. Tottakai siihen piti mätsätä pipa ja mitäs suotta mallia kaukaa hakemaan, siitähän se löytyi samalta takin ohjesivulta eli baskeri nro 58.

Tytön baskeriMalli: Novita Syksy 2008, malli 58. by Anne-Maija Immonen
Koko: lapsi
Lanka: Sandnes Garn Alfa n. 75g
Puikot: 5 bambupyöröt ja sukkikset
Muuta: Ihan ok. Pitänee vuorittaa jos tulee asiakaspalautetta.
Lopussa hieman sävelsin, kun ei kavennykset menneet oikein nätisti.
Tupsun sijaan virkkasin päänpäälle semmoisen baskerilenksun.
 

Kukkaseen hain Ravelrystä jonkun ohjeen ja tein vähän sinnepäin (kun en virkkaustermejä ymmärtänyt enkä jaksanut kääntää). Miks mun kukat on aina tuollai kippuralla? Liian tiukkaa käsialaa vai missä mättää?

Ja apinaosastoon.
Ota nyt tuollaisesta kuva kun se ei ole aloillaan nanosekuntiaakaan. Illan hämärissä ei paljoa kameran herkkyysasetuksillakaan pelasteta. Mietin jo että jos en näitä näyttäisi, mutta menköön nyt. Pakko laittaa speksit talteen.

 
(Vauvan) KauluriMalli: Drops Design, Garnstudio, enemmän ja vähemmän muunneltuna
Lanka: Regia Silk villasilkkisekoite, vaaleanharmaa, n. 30 g
Puikot: 2,5 bambusukkikset
Muuta: 80 silmukkaa alussa, lopussa 144 (kai?)
Tuolla mallilla ja langalla olen tehnyt tyttärelle tammikuussa ´07 kaulurin joka on ollut erittäin hyvä ja ahkerassa käytössä. Pikkuveljelle siis samanlainen, hieman ohuempi versio.



Kiitos taas mukavasta lauantaineulontaseurasta! Harmittaa jo nyt ihan vietävästi kun en pääse ensi kerralla mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti