maanantai 10. elokuuta 2009

Elokuu

Elokuu on kypsä, täyteläinen ja runsas. Ja siellä täällä on jo ripaus syksyn keltaista.
Kaupanpäällisinä saatu hauska yllärikukka, olikohan nimi kirjokakkara tai jotain sellaista.
Paprika
Tomaattisadosta on tulossa ennätysmäinen. Isoa punaista ja keltaista kirsikkatomaattia, ekat on jo maisteltu.
Black Velvet-krassi oli pieni pettymys. Jotenkin vaatimaton ja odotin kukista tummempia.
Kermanvärinen sen sijaan on tänäkin kesänä upea.
Yrtti-iiso
Kesän ensimmäinen auringonkukka.
Mustaherukat voivat huonosti vaikka keväällä olivatkin elinvoimaisia. Luovutan, ne saivat nyt häätötuomion, olen kaikki konstit kokeillut. Tilalle valkoista herukkaa, ehkä vadelmaa, karhunvadelmaa?
Myskimalva kukassa omenapuun alla. Puun toisella puolella toinen uusi tulokas, palavarakkaus availee myös kukintojaan. (Ois näköjään niiton aika.)
Ja omenapuiden oksat riippuvat päivä päivältä enemmän. Omenoita tulee tänäkin vuonna paljon. Viikko vielä kypsyttelyä ja päästään herkuttelemaan ensimmäisillä.
Kuivurissa parhaillaan persiljaa ja kanttarelleja.
Muistiin: keräsin eilen iltakierroksella talteen ruohosipulin siemenet. Rukolaa ja kehäkukkia odotetaan tuuleentuvaksi ja vahditaan että saataisiin niistäkin siemenet talteen. Myöhemmin vuorossa krassit, samettiruusut, ruusuliisat, kirveli...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti