sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Elonmerkki pimeydestä

Tätä pimeyttä olen narissut jo niin kauan että olkoon. Mutta tänään on oltu kuin huppupäässä, ei päivä voi tästä enää synkistyä. Ensimmäisen adventin kunniaksi vaihdoin kuitenkin parit verhot ja ripoteltiin jouluvaloja sinnetänne.
Vaikka vettä on satanut tänään oikein lotisemalla, kai ne pakkaset joskus vielä tulee. Niitä odotellessa neidille messuilta napatuista Katia Peruista muhkea perushuivi, patenttineuletta.
 
HattarahuiviMalli: patenttia eestaas jokusella silmukalla
Lanka: Katia Peru, 2 kerää vaaleanpunaista
Puikot: 5,5
Muuta: Niin pitkän neuloin kuin kahdesta kerästä riitti. Suunnilleen sopiva tuli, menee kahdesti kaulanympäri.
Yhdet Noropolkkaritkin ois raportoitavaksi, parhaillaan just jalassakin. Mutta tuli niin epätoivoisia kuvia kun pimeässä yritin kuvata että kokeilen jokupäivä paremmalla valolla. Näkis vaan.
Ja ompelukone on surrannut ja kaikenlaista väkerretty, on näet joulu tulossa jos ette vielä ole kuulleet.
- - - - - - -
Ja enpäs ole unohtanut vaikka varmaan jo niin luulitte! Tänään sain itseäni ja neitokaista sen verran patisteltua virallisiin arvontahommiin että saatiin pienelle arvontapalkintopaketille uusi omistaja. Virallisena valvojana toimi Marakattiosaston edustaja (vihreä hiha vilahtaa kuvissa ja yrittää auttaa).
Ja rumpujen päristystä, voittaja on...
Helmis!
Onnea voittajalle! Jaksaakohan voittaja odottaa palkintoaan lauantaisiin liigapikkujouluihin vai kiikutetaanko paketti kotiinkuljetuksella lähipäivinä perille?

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Messuille menossa ja arpalippuja jaossa

Sitä saa joskus hyviä ja vähän huonompiakin ideoita päähänsä ja sitten juoksuttaa päivät pitkät - niin kuin nyt tekee. Monenlaista uutta arjen mullistavaa muutosta on kehitteillä ja päätä pakottaa ideatulvan pursutessa. Mutta kun keksii muuta tekemistä, tahtoo se vaan aina olla pois tästä itse tekemisestä. Onneksi on kuitenkin The Messut viikonloppuna ja pääsen jopa kahtena päivänä sinne pyörimään. Kivaa siis tiedossa!
Jotta jotain asiantynkääkin ois, niin tälläisiä kukkapinnejä olen saanut saanut suurempien ja vielä keskeneräisten projektien välipaloina näperreltyä. Näiden väriyhdistelmiä on kiva suunnitella jämäkerävarastojen äärellä.
Erään lauantai-illan ratoksi keittelin parikin eriväristä lientä. Yhden värin (mustan) pyöräytin koneella, toisen pistin porisemaan liedelle. Oliiviin kylpyyn upotin kirpparilöytöjä, tunikan ja huivin. Liemi jäi kuitenkin niin värikkääksi niiden jäljiltä että hulautin sinne vielä tämän Pirreltä kesällä saamani sukkalangan.
En oikein tiennyt sen alkuperäisestä väristä, onko hauki vai kala. Mutta tästä uudesta väristä tiedän, se on ihanaa!! Just sopivat, murretut metsäiset sävyt. Pätkärääkätyn uudelleenvärjäys onnistui siis yli odotusten. 
Ups, meinasin ihan unohtaa! Ne on taas blogisynttäritkin ihan pian, sunnuntaina paukahtaa 3 bloggausvuotta mittariin. Ja kuten tapana on, pidän taas arpajaiset. Tällä kertaa tosin palkintona on jotain ihan pientä, ehkä itse tehtyä. Jos haluat olla mukana, puumerkki kannattaa pudottaa kommenttilaatikkoon, aikaa sunnuntai-iltaan 15.11. klo 22.11. asti.
Nähdään messuilla!