keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Sen voi miltei kuulla

Ne kasvavat hurjalla voimalla.
Purjot eivät mahdu enää kupunsa alle, koulintaa tiedossa viikonloppuna.
Zinniat myös matkalla koulintaan.
Kevään ensimmäinen nuppu!
Taimien kasvua seuratessa myös kasvihuonehaaveet käyvät kuumana. Tähtäimessä on lasinen, noin 10 neliön kasvari. Tarjouksista otetaan mielellään vinkkejä vastaan. :)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kirja ja kylvöjä

Yöpöydän kirjapinossani ilahduttaa talven puutarhakirjaherkku, Paula Ritanen-Närhin Paratiisi takapihalla (Multikustannus 2010).
Kirja oli jo loppuvuodesta kirjastosta lainassa ja hankin sen itselleni helmikuussa syntymäpäivälahjaksi. Vihdoinkin kirja, joka henkii joka sivullaan sitä "omannäköistäni" puutarhasielunmaisemaa. Kirjan puutarha on ihana, tunnelmallinen viidakko, kuin sademetsä. Erityiskiitos kirjailijalle sateisista puutarhakuvista. Teksti on hieman yleispätevää toistoa, sen sisältö ja anti jätti toivomisen varaan. Mutta kirjaa on kiva selailla ja juuri sopiva lumisen ajan haaveiluun ja fiilistelyyn.
Varoitus: tämä kirja aiheuttaa hillitöntä kasvihuone/huvimaja/viherhuone-kuumetta! :)
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Muistiin merkitään kylvöt 12.3.
  • tarhapetunia
  • isotsinnia
  • kerrottu ahkeraliisa
Edellisistä kylvöistä kaikki itävät petuniaa ja lobeliaa lukuuottamatta.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Paluu puutarhaan

Puolitoista vuotta on edellisestä päivityksestä! Viime vuosi meni toisen yritykseni käynnistämisurakassa niin tarkkaan ettei pihahommia ehtinyt kirjailla ollenkaan muistiin. Toki puutarhaa on hoidettu, uutta kukkapenkkiäkin ehdin jopa viime kesänä perustamaan ja monen sorttia uutta lajiketta kokeilemaan. Mistään vain ei ole muistiinpanoja ja harmittaa kyllä todella. Ainakin yksi hyvinonnistuneen kesäkukan lajike on unohtunut, jospa se muistuisi joskus mieleen siemenpusseja ostaessa.
Nyt maaliskuun alussa kevätaurinko on tehnyt tehtävänsä ja monenlaista tainta on jo itämässä. Mopo on karannut taas käsistä näissä puuhissa, tänäkin vuonna.
Helmikuun 9. päivä multaan pääsivät
  • keijunmekko (ostosiemen, huutonetistä löytyi)
  • piispankukka UUSI
  • petunia
  • sinivaula UUSI (siemenet tulivat keijunmekon kaupanpäällisinä)
Kaikki nuo ovat jo itäneet ja pienet taimenalut paistattelevat viileällä eteläikkunalla kevätauringossa.
5.-6.3. kylvetyt:
  • kasvihuonetomaatti Money Maker UUSI
  • kirsikkatomaatti Sweet Million
  • isolehtinen basilika
  • purjo UUSI
  • vanhoja pussinpohjia samettiruusuja, eri lajikkeita sekaisin
  • Kääpiöasteri UUSI
  • Zulunukkeasteri UUSI
  • Punaista lobeliaa (vanhoja siemeniä)
  • edit: Etelän munkki
  • edit: paprika (vanhoja siemeniä)
Lisäksi kylvimme lasten kanssa herneitä kasvamaan ikkunalaudalle.
Kävin kellarikerroksessa tarkastelemassa siellä talvehtineitä pelargonioita ja totesin ne totaalisen hengettömiksi. Samoin viimekesänä menestyksekkäästi kokeillut daalian mukulat olivat pehmeitä - joutavat siis kaikki kompostin. Paukkupakkaset ovat tainneet painua autotalliinkin, muuta selitystä en keksi.
Onneksi viime keväänä hankintun (ja kauan haaveillun) Mårbackanin pistokastaimet talvehtivat olkkarin ikkunalla ja ovat hengissä! Nekin on jo leikattu ja 6.3. mullat vaihdettu. Toistakymmentä uutta pistokasta on vesilaseissa juurtumassa. Oi onnea! <3
Orvokkeja teksi kovasti taas mieli kasvattaa monen vuoden tauon jälkeen, pitäisi vain ehtiä kurvaamaan joku aamu siemenkaupan kautta töihin. Orvokin siemenillä on jo kiire multaan jos aion saada ne kukalle alkukesästä.